Lähes vuosisata suomalaista teollista osaamista
Sisu Auto perustettiin vuonna 1931 nimellä Oy Suomen Autoteollisuus Ab aikana, jolloin suomalainen ajoneuvoteollisuus oli vasta muotoutumassa. Yhtiön ensimmäinen toimipaikka sijaitsi Helsingin Vallilassa Fleminginkadulla, mistä Sisun kehitys on jatkunut eri aikakausien ja toimintaympäristöjen läpi kohti nykyistä vaativien ajoneuvoratkaisujen osaamista. Tänä päivänä Sisu Auton toiminta ja ajoneuvokehitys sijaitsevat Karjaalla, Raaseporissa, ja yhtiö työllistää suoraan yli 170 alan ammattilaista. Sisu Auto jatkaa pitkäjänteistä työtään suomalaiseen osaamiseen ja vaativiin asiakastarpeisiin perustuen.
Hallituksen puheenjohtaja ja omistaja Timo Korhonen korostaa pitkäjänteisyyden merkitystä: ”Sisu on ollut osa suomalaista teollisuutta jo 95 vuoden ajan. Yhtiön historia rakentuu sitkeydelle, käytännönläheiselle insinööriosaamiselle sekä kyvylle uudistua ja sopeutua muuttuvissa toimintaympäristöissä. Sisun kehitys on kulkenut käsi kädessä suomalaisten tekijöiden, asiakkaiden ja kumppaneiden kanssa. Pitkäjänteinen omistajuus ja vahva arvopohja ovat mahdollistaneet sen, että Sisu on edelleen vahva toimija vaativien ajoneuvoratkaisujen alalla.”
Kasvua ja kehitystä vaativiin tarpeisiin
Sisu Auto kehittää toimintaansa vastaamaan yhä vaativampia asiakas- ja käyttöympäristövaatimuksia niin siviili‑, hyöty‑ kuin sotilasajoneuvoissa. Toiminnan fokus säilyy asiakaskohtaisissa ratkaisuissa, joissa luotettavuus, suorituskyky ja elinkaariajattelu ovat keskiössä.
Toimitusjohtaja Tomi Gardemeister näkee tulevaisuuden mahdollisuudet vahvoina: “Sisulla on poikkeuksellisen vahva tilauskanta ja selkeät, kunnianhimoiset kasvutavoitteet. Liikevaihdon merkittävä kasvu ja käytännössä moninkertaistaminen lähivuosina perustuvat tuotteidemme kilpailukykyyn, suomalaiseen osaamiseen ja kykyymme vastata vaativien asiakasympäristöjen tarpeisiin. Samalla vahvistamme määrätietoisesti kansainvälistä toimintaamme ja rakennamme Sisusta entistä vahvempaa toimijaa kansainvälisillä markkinoilla.”
Lisätietoja
Hallituksen puheenjohtaja Timo Korhonen
Oy Sisu Auto Ab puh, +358 50 439 5759
Toimitusjohtaja Tomi Gardemeister
Oy Sisu Auto Ab puh, +358 50 468 1235
Sisu Auto
Sisu Auto on vuodesta 1931 saakka toiminut kotimainen, vaativaan käyttöön suunniteltujen sotilasajoneuvojen ja raskaiden hyötyajoneuvojen tuottaja. Yrittäjävetoinen yhtiö työllistää suoraan runsaat 170 alan ammattilaista ja välillisesti useita satoja kotimaisen alihankkijaverkostonsa työntekijää. Yhtiön liikevaihto vuonna 2025 oli 91meur, ennuste vuodelle 2026 on 178meur ja ensi vuodelle yli 226meur. Viennin osuus liikevaihdosta on noin 80%. www.sisuauto.com